Pekka Kalliokoski 50 v!

13.07.2010

Pitkän linjan koripallomies täyttää perjantaina pyöreitä vuosia. Pekka liittyi seuramme valmentajaksi vuosi sitten ja on nopeasti ehtinyt ihastuttaa seuraväkemme energisyydellään, osaamisellaan ja huumorintajullaan.

Junnuvuodet
"Espoon Karhusuolla minä korikseen hurahdin 6-vuotiaana. Kaikkihan siellä silloin pelasivat; minäkin liityin Espoon Iskuun muiden mukana. Suomessa oli tuohon aikaan melkoinen korisbuumi: miehet selviytyivät Tokion olympialaisiin 1964, omat EM-kisat 1967 jne.", Pekka muistelee.

"Kaikenlaista muutakin urheilua tuli nuorena tietysti harrastettua: ainakin jalka-, lento-, kaukalo- ja kesällä pesäpalloa. Cooperissa juoksin 3800 metriä ja satanenkin meni 11 sekunnin pintaan. Pomppua treenasin sen verran, että pääsin lyömään palloa koriin alaspäin", Pekka vieläkin myhäilee.

Valmentaja ja erotuomari
"Alle kaksikymppisenä aloin pelaamisen ohella valmentaa ja tuomaroida. Koulutin itseäni vähitellen, ja -90 luvun alussa suoritin kaksivuotisen Avainvalmentajatutkinnon."

"Vuoden 2000 keväällä valmensin EBT:n A-tytöt Suomen mestaruuteen – samana keväänä muuten Ura voitti A-poikien mestaruuden. Tunnetuin valmennettavani taitaa olla Kimi Klingberg, joka pelasi vuosikaudet SM-sarjaa PuHun kapteenina", Pekka kertaa valmentajavuosiaan.

"Erotuomarina olen viheltänyt lukuisia kansainvälisiä pelejä sekä naisten SM-sarjaa. Mieleen on jäänyt erityisesti tulikivenkatkuinen paikalliskamppailu Forssan Alun ja Koripoikien välillä."

Seura-aktiivi
"80-luvun loppupuolella olin Espoon Iskun toiminnanjohtajana. Parin toisiaan nopeasti seuranneen seurafuusion kautta olin sitten perustamassa nykyistä Espoon Basket Teamia. Toimin aikanaan sen hallituksessa sekä valmentajakerhon puheenjohtajana", Pekka kertaa seuratoimintaansa.

"Täällä Kaarinassa minut valittiin toukokuun kevätkokouksessa Ura Basketin hallitukseen. Vastaan lähinnä valmennukseen liittyvistä asioista."

Ura Basket
Keväällä 2009 Rakkaus toi Pekan pääkaupunkiseudulta Kaarinaan. Koripallo pysyi tietysti kuvioissa mukana, ja mies alkoi heti jämäkästi valmentaa seuramme C-junioreita.

"Täällä Kaarinassa on kiva valmentaa. Pojat ovat motivoituneita ja sitoutuneita. Keskittyminen ja oppimisen halu on valtava", Pekka kiittelee valmennettaviaan ja kehuu lisäksi olosuhteita ja vanhempien aktiivisuutta.

"Tänä päivänä seurat ammattimaistuvat vauhdilla. Toivottavasti Kaarinassa sentään edelleen muistetaan perinteisen seuratyön merkitys. Kaikkea ei pidä voida ostaa rahalla valmiina. Sitä enemmänhän tästä seuratyöstä kukin saa, mitä enemmän sille on valmis itsestään antamaan", Pekka muistuttaa lopuksi.

Synttäreitään Pekka juhlii ulkomailla. Ura Basket onnittelee sinua lämpimästi merkkipäivänäsi!