Sporttis-liikuntakerhot ala-asteille

Mitä?

Sporttis–liikuntakerhon ajatuksena on tarjota kaikille avoin edullinen, monipuolinen, säännöllinen palloilupainotteinen liikuntatuokio viikoittain. Kerho tulee toimimaan syyskuun alusta toukokuun loppuun koulupäivinä (1h/kerho/vko). Tunneilla on pääasia, että siellä viihdytään ja on hauskaa. Kuitenkin siten, että siellä tulee hiki pintaan ja opitaan uusia asioita. Tavoitteena on, että kerhon avulla lapset löytävät liikunnan säännölliseksi osaksi loppuelämäkseen.

Kerhossa tutustutaan ja opitaan eri lajeja. Tunnit ja ohjaus kuitenkin perustuvat siihen, että pyritään myös tukemaan eri yksilöiden kasvua mm. kehittämällä lasten yleistä motoriikkaa ja sosiaalisia taitoja ryhmässä toimimiseen. Pallo on pääasiallisena välineenä ja sitä kautta pallolajit, -pelit ja –leikit ovat oiva tapa lasten fyysiseen ja henkiseen kasvattamiseen.

Kerhon tunnit rakennetaan ja suunnitellaan erikseen kaikille ikäryhmälle (1-2, 3-4 ja 5-6 lk). Kaikki tunnit tulevat noudattamaan samaa tuntirakennetta, jotta lapsilla on tuttu ja turvallinen toimintatapa, joka myös ehkäisee järjestyshäiriöiden syntyä.

Kenelle?

Sporttis–liikuntakerhojen tarkoituksena on toimia ponnahduslautana monipuoliseen ja antoisaan liikunnanmaailmaan myös vähän liikkuville lapsille. Kerhojen avulla toivomme lapsien löytävän monipuolisen liikunnan säännölliseksi osaksi loppuelämäkseen.

Missä?

Kerhotoiminta kaudella 2010-2011 alkaa syyskuun alusta (ma 6.9.) kymmenellä koululla á kolme kerhoa / koulu = 30 kerhoa. Kerhoissa 1.-2. luokkalaiset toimivat omissa, 3.-4. luokkalaiset omissa ja 5.-6. luokkalaiset omissaan kerhoissaan. Kerhot pyritään aloittamaan siten, että lapset voisivat jäädä niihin mahdollisimman suoraan koulupäivän jälkeen.

Kerhojen ajankohdat

Maanantai Auranlaakso klo 13:10 - 16:00
Littoinen (Lieto) klo 12:10 - 15:00
Tiistai Hovirinta klo 13:10 - 15:50
Loukinainen (Lieto) 1.-3.lk 14:50 - 15:40,  4.-6. lk 15:40 - 16:30.
Keskiviikko Piispanristi 1.-2.lk 14:10 - 15:00,  3.-6. lk 15:10 - 16:00.
Valkeavuori (Veitenmäki) 1.-2.lk 14:10 - 15:00,  3.-6. lk 15:00 - 15:50.
Torstai Kuusisto 1.-2.lk (Empola) 14:00 - 14:50,  3.-6. lk (Vanha koulu) 15:00 - 15:50.
Runko klo 13:10 - 15:50
Perjantai Koroinen klo 12:10 - 15:00
Kotimäki & Ristikallio 1.-2.lk (Ristik.) 13:10 - 14:00,  3.-6. lk (Kotim.) 14:15 - 15:05. 

 

Ohjaajat


Petri Kuokkanen 050-340 0722
Littoinen, Hovirinta, Valkeavuori, Koroinen, Runko

Antti Saarinen 044-524 0800
Auranlaakso, Loukinainen, Piispanlähde, Kuusisto, Ristikallio

Mitä maksaa?

Sporttis–liikuntakerhon lukuvuosimaksu on 100 ¤, joka sisältää koulutetun kerho-ohjaajan, n. 35 kerhotuntia, vakuutuksen ja seuran jäsenmaksun.

Miten mukaan?

Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen petri.kuokkanen@urabasket.fi. Ilmoitathan osallistuvan lapsen nimen, syntymäajan, osoitteen, vanhempien nimet, puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet sekä tietysti mihin kerhoon osallistuu.

Lisätietoja kerhoista Petri Kuokkanen, 050-340 0722, petri.kuokkanen@urabasket.fi